Elätkö arvojesi mukaista elämää?

lumisydän pieniLeikitäänpä ajatusleikkiä. Mennään todella pitkälle eteenpäin tulevaisuuteen, mennään nimittäin sinun hautajaisiisi. Pääset seuraamaan kärpäsenä katossa, kun neljä ihmistä puhuu sinusta sinun hautajaisissasi: puolisosi, joku lapsistasi, joku työkavereistasi sekä joku ystävistäsi. Mitä sinä haluaisit, että nämä ihmiset sanovat sinusta? Elätkö nyt niin kuin haluaisit heidän sanovan?

Vai onko kiire ja suorittaminen vienyt sinut mennessään ja puheet menisivät jotenkin seuraavasti. Puolisosi sanoisi: “Kyllä hänellä oli varmasti hyvä tarkoitus pitää huolta perheestä ja perheen elannosta ja samalla toteuttaa itseään työssään, mutta ei hän koskaan ehtinyt olla minun ja lastemme kanssa”. Lapsesi saattaisi sanoa: “Äiti/Isä oli aina töissä ja silloin kun ei ollut töissä, oli töistä väsynyt ja pipo kireellä”. Työkaverisi: “Tiedän kyllä, että hän oli hieno ihminen, mutta koska hän oli aina niin kiireinen ja stressaantunut, niin hieno luonne ei oikein vaan tullut arjessa esiin.” Ja tuo rakas ystäväsi: “Olisi ollut niin ihana viettää enemmän aikaa yhdessä tehden mukavia asioita. Nautin niin kovasti yhteisistä hetkistämme, mutta valitettavasti työasiat ajoivat aina tapaamistemme edelle.” Auts…  Osuu myös omaan nilkkaan (tarkoitan sydämeen) entisenä lähes burn-out suorittajana ja nykyisenä työtään rakastavana yrittäjänä…. No, ei kannata huolestua, yleensä hautajaispuheet ovat varsin positiivisia… Ja sinulla, kuten minullakin,  on aina –  joka päivä – mahdollisuus valita uudella tavalla, miten käytät aikasi ja mitä priorisoit elämässäsi.

man-1130496_1920Suomalaisilta kun kysytään, että mitkä ovat tärkeimmät asiat heidän elämässään, vastaus ei suinkaan ole työ, raha ja isompi parempi auto ja talo. Vaan vastaus on perhe, terveys  ja hyvät muut ihmissuhteet. Miten nämä arvot näkyvät sinun ajankäytössäsi? Jos teet kovin usein kompromisseja arvojesi kanssa, uuvut ja koet sisäistä ristiriitaa. Tärkeää olisikin tunnistaa ja tiedostaa omat arvosi ja sitten toimia arvojesi mukaan. Millaisia muita arvoja sinulla on? Arvoja kuten esimerkiksi rakkaus, kunnioitus, arvostus, oikeudenmukaisuus, ekoloogisuus, eettisyys, kiitollisuus, menestys, itsensä toteuttaminen, luovuus, ura/työssä menestyminen, vauraus, rohkeus, innostus, kauneus, luonto, ystävällisyys, ahkeruus, vastuullisuus, vapaus, itsensäkehittäminen, uuden oppiminen? Miten nämä näkyvät päivittäisissä arvovalinnoissasi sekä ajankäytössäsi?

person-941311__340Törmäsin sattumalta netissä kirja-arvosteluun Tehokas ajankäyttö-kirjastani (kirja löytyy myös äänikirjana Elisan kirjakaupasta – erinomainen valinta silloin, kun esimerkiksi vietät paljon aikaa autossa, saat hyödynnettyä autossaoloajan uuden oppimiseen! Tilaa tästä!).

Silloinen arkkipiispa Jukka Paarma oli pitänyt Helsingin Yliopiston Hyvää elämää etsimässä – Studia generaliassa luentoa. Luennollaan hän kommentoi kirjaani arvojen osalta seuraavasti:

“Helposti ajattelemme enemmistön tavoin: Ihanneihminen on kaunis, nuori ja tehokas. Hän on aktiivinen, avoin ja innovatiivinen eikä stressaannu helposti. Käteeni sattui juuri tähän liittyvä kirja, jonka oli kirjoittanut henkilö, josta käytettiin ammattinimikettä voimavaravalmentaja. Minusta titteli oli jännittävä. Kirjan nimi oli ”Tehokas ajankäyttö – vähemmän stressiä, enemmän tuloksia.” Nykyajan kirja jos mikä! Eikö se vastaa ihanneihmistä tai hyvää elämää, jos toteuttaa näitä ohjeita? Kirja oli kuitenkin viisas ja opettavainen. Tekijä Iina Rytikangas (nyk. Lempinen) kertoo myös arvoista: ”Tutkimuksen mukaan kolme tärkeintä asiaa ja arvoa ovat perhe, terveys ja hyvät ihmissuhteet. Harva meistä olisi valmis vaihtamaan nämä esimerkiksi rikkauteen tai menestykseen, jos pitäisi valita. Mitäpä sitä rikkauksilla tai menestyksellä tekisi, jos ei olisi terveyttä eikä ketään, kenen kanssa jakaa vaurauttaan.”

Millaisia arvovalintoja sinä teet tänään? Suljetko somen ja vietätkin aikaa rakkaidesi – puolisosi ja lastesi – kanssa? Soitatko ystävällesi vai menettekö kenties ex-temporé kahville tai lenkille yhdessä? Vai oletko niin onnekas, että voitkin mennä yllätyskyläilylle vanhempiesi luokse? Entä miten sinä pitäisit tänään huolta terveydestäsi? Mitä sinun sydämesi haluaa valita tänään?

 

 

 

Jätä kommentti